liitettynä pyörimisliikkeseen, jonka taajuus vaihtelee vetonopeuden mukaan. Myös koukkukokoa muuttamalla, tapsin pituuden ja paksuuden muutoksilla voi vaikuttaa uintiin. Veneen nopeuden muutokset saavat aikaan rytminmuutoksia, lohi luulee saaliskalan yrittävän paeta ja silloin tärähtää.
Uistimen on suunnitellut kanadalainen ammattikalastaja Ernie Ross Vancouverin saarelta. Hän on kehittänyt uistimia 20 vuotta.Ernie, kalastaessaan ammattimaisesti lohta, viettää merellä 10-12 tuntia kerrallaan kahden apulaisensa kanssa. Heillä on samanaikaisesti 50 - 60 uistinta vedossa, joten vertailuun ja virittelyyn on erinomaiset mahdollisuudet. Swimmertailia käytetään pääsääntöisesti ammattimaisessa lohenuistelussa.Ernie hallitsee myös vapakalastuksen, sillä osa elannosta tulee kalasafareista, joissa viedään asiakkaita opastetuille vetokalastusretkille.Swimmertail on osoittanut tehokkuutensa, sekä ammattimaisessa, että tavallisessa vetokalastuksessa.
1. Miten vertaisit uistintasi esim. Apexiin, joka on Suomessa erittäin suosittu?
”Swimmertail ravistaa päätään. Liikettä kontrolloidaan koukun koon ja tapsin pituuden muutoksilla. Pidempi tapsi laajentaa liikettä ja lyhyempi pienentää. Mitä pidempi tapsi, sitä laajempi tynnyriliike.
Uistimen uinti perustuu kahteen perusliikkeeseen, edestakaiseen päänravistusliikkeeseen ja pyörimiseen. Näiden kahden yhtäkkinen vaihtelu aallokon aiheuttaman nopeuden muutosten seurauksena laukaisee lohen syöntireaktion. Huonolla syönnillä käytän pidempää tapsia, hyvällä lyhyttä, jolloin uistin on takilassa lähempänä flasheria.Uistin eroaa Apexista oleellisesti. Swimmertailissa on pitkittäinen uintilista, selkäevä, jonka muoto on vuosien testaamisen tulos. ”
2. Miten vertaat Swimmertailia täkyraksiin?
”Kalastaminen Swimmertailillä on helpompaa, kädet pysyvät puhtaampina. On kiistaton tosiasia, että täky oikein uitettuna kalastaa hyvin. Tyhjentäjä on helpompi uitettava.”
3. Mikä on paras nopeus Swimmertailille?
”Suosittelen n. 2,8 solmua. Tehokkain tapa on takilassa ”feikkiflasherin” kanssa. (ks.kuva) Myös flasher toimii loistavasti tuossa nopeudessa. Toisaalta Swimmertail toimii hyvin myös pintavedossa pienen painon takana.
4. Mitä flasheria suosittelet?
”Käytän vain O’ki flashereitä. ”
5. Kerro vieheen historiasta?
”Aloitin kehitystyön 20 vuotta sitten. Ensin uistimen nimi oli Swimmerhead. Swimmertail kehittyi siitä.Nykyään käytän vain Swimmertailin ja flasherin/hoochien yhdistelmää ammattikalastaessani ja opaskeikoilla asiakkaiden kanssa. Yksin viime vuonna sain yli 1500 lohta Swimmertaililla.
Vuosien ja lukuisten muutosten jälkeen se kalastaa paremmin, kuin mikään muu markkinoilla oleva uistin.Koska elantoni perustuu kalan saantiin, minulla ei ole varaa kalastaa uistimella, joka ei toimi.”